Hirsitalon siirto

Uudelleen pystytettävät hirsitalot ja uudiskohteet

Siirrämme ja pystytämme uudelleen hirsikehikoita. Hirsitalon siirrossa on huomioitava, että ennen kehikon purkamista on rakennukselle tehtävä monenlaisia mittauksia ja dokumentteja runsaine valokuvineen, jotta kokoaminen onnistuu jouhevasti. Pelkkä hirsien numerointi ei ole ainoa toimenpide. Hirsiosien ohella myös lattiat, portaikot, ulkovuoraukset ja panelikatot listoineen on mahdollista purkaa ja käyttää uudelleen ehjinä, isompina kokonaisuuksina, lautoja repimättä, sahaamalla nauloja poikki.

Talon siirto kokonaisenakin voi olla mahdollista. Ottamalla mukaan asiantuntijan hirsitalon siirtoprojektiin ajoissa, ennen sorkkarautaan tarttumista, edes konsultiksi, varmistetaan, että siirto ja uudelleenkasaus onnistuvat ja saadaan säästettyä mahdollisimman paljon vanhoja rakenteita.

Kun vanhaan hirsikehään sovitetaan nykyaikaisen asuinrakennuksen vaatimukset, tulee paljon mietittävää pohjaratkaisun, kosteiden tilojen ja sähköistyksen kanssa. Näihin meillä on tarjolla ratkaisuja. Esimerkiksi sähkösuunnitelmat on viisasta tehdä ennen kehikon pystytystä, jolloin hirsiin voidaan porata sähköjohdoille reitit kehikkoa pystyttäessä.

Asiakkaille, jotka haluavat helpolla hirsitalon tunnelmaa uuteen taloon, tarjoamme tuotetta, jossa uuteen rakennettavaan puurankataloon tehdään vanhoista, mutta desinfioiduista ja puhtaista veistetyistä hirsistä väliseinät. Uudistalon mitoitus ja arkkitehtuuri voidaan rakentaa perinteiseen tyyliin, mutta vain väliseinissä käytetään kuivaa, jo painunutta vanhaa piiluttua hirttä, ulkoseinien ollessa rankaseiniä.

Kattopalkit voidaan myös tehdä ylikantavina hirrestä ja laipiot leveästä laudasta. Näin saadaan vanhan hirsitalon tunnelmaa uuteenkin taloon.

Kysy rohkeasti lisätietoja